Ei sää ongelma pelkästään täällä meillä susirajalla ollut, talvi oli takertunut tiukasti Suomi-neidon ympärille, kolkasta kolkkaan.
Kesä saapui vaivalloisesti, mutta saapui kuitenkin. Kesäkuu toi meille tänne kylälle myös jotain uutta ja erilaista. Pieni kylänraittimme Eno heräsi Joensuu-Jukolan myötä hetkeksi eloon. Koko kylä valvoi, läpi yön. Olihan se erikoisen hienoa.
https://www.instagram.com/p/BVdPaHIA7bt/
Meidänkin pihapiiri oli täynnä tohinaa, kun saimme suunnistajia vieraaksi. Oli mukava tutustua aikoinaan tältä kylältä lähteneeseen, ja saada kutsu heille kylättelemään. Lie Suomineidon toisen puolen lanteilla erilainen liike, tämä puoli tuntuu usein pysähtyneen paikoilleen. Minulle aina herää Suomen karttaa katsoen mielikuva äidistä, kesken kotitöiden, samalla lasta lantionsa päällä lekuttaen. Lantio, johon lapsi nojaa, on meidän kotiseutumme. Vauva-ajat ovat kai vielä niin tuoreessa muistissa, kun tämmöisiä höpötän. :D
Viime sunnuntaina kaikki oli taas ennallaan, koko kylä kuin autiosaari. Oli hieman haikea mieli. Tuli jo ikävä ihania pihakahvioita, kauniisti laitettuja lyhtyjä ja elämisen tohinaa. Kaikkialla oli niin hiljaista. Asia jota täällä arvostan, on sama asia, joka alkaa joskus myös ahdistaa. Pitäisi kai pitää enemmän melua tyhjästä.
Melua tyhjästä ovat kyllä pitäneet poikani! Liiaksikin asti. Lomailevat lapsukaiset rikkovat tasaista hiljaisuutta tärykalvoja kuormittaen. Lasten iloa on myös hauska seurata, etenkin kun leikkivät pihalla. Työtä tekevä aikuinen on hieman ankeaa seuraa, tai he minulle liian äänekästä. Olen välillä kuitenkin laittanut työt tauolle ja on lähdetty vaikka pyöräilemään. Tätä Pohjois-Karjalan luontoa auringon paistaessa voisi ihailla mielin määrin. Onni on tällainen mahdollisuus.
Laskin eilen päiviä seuraavaan matkaan. 60. Olen matkalla metropoliin joka ei nuku ikinä, sykkeeseen joka ei sammu. New York, New York lauloi Sinatra. Minuakin laulattaa. Kaupungissa asuu 8,5 miljoonaa ihmistä. Onhan se älytöntä ajatella, kun meidän kylän raitilla tallaa enimmillään 2500. Tilaa täällä olisi kyllä isommallekin porukalle.
Enostakin on laulu, Myllerin Alpon Enon disco. Melkein yhtä legendaarinen kuin tuo Sinatran rallatus ja nykyään tunnusmerkkinä koko Joensuulle, kun Joensuu tanssi ja soi sen tahdissa. Ei pöllömpi juttu ollut aikoinaan tuo levytys, Luhtapohjan mieheltä.
https://www.youtube.com/watch?v=GLAZZDq4Fn8
Pikkukaupungin bluesista ja sen karkoittamisesta Sinatra lauloi. Meidän Enon discossa on kuitenkin enemmän tekemisen meininkiä, joka ei sula pois hetkessä. Eno on syvällä sielussa. Joskus tekee hyvää kuitenkin herätä eloon vaikka koko kylänä jonkun tapahtuman voimin, tai sitten pitää poistua paikalta, jos siltä alkaa tuntumaan. Tänne on aina sitten mukavampi palata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti