Oi Suomen nuoria, lauloi jo aikanaan Kolmas Nainen. Nuoriso on usein kaiken pahan alku ja juuri mutta silti nuorissa on tulevaisuus. Se meistä jokaisen pitäisi tajuta.
Tänä päivänä nuoret ovat fiksumpia ja avarakatseisempia kuin koskaan. Nuorten maailmankuva on laajempi ja ymmärrys suurempi asiaan kuin asiaan.
Samat ongelmat ja kipuilut siellä nuoren mielessä pyörivät, samoja virheitä ja perse edellä puuhun kokeiluja harrastetaan, kuin mitä vanhempi sukupolvikin. Asioista vaan puhutaan nykyisin enemmän julkisesti ja somettaen. Etenkin virheistä. Virheet nousevat isommiksi kun vanhemmat jakavat sen tiedon sosiaalisessa mediassa, etenkin naapurin lasten osalta. Vielä löytyy niitäkin isiä ja äitejä joiden oma piltti ei ole ikinä tehnyt mitään. Yhä vielä olen sitä mieltä että monenkin vanhemman pitäisi katsoa peiliin.
#tb Vuonna 1995 maailma oli erilainen. Kännykkää ei joka teinillä ollut. Puhelin oli kotona seinässä ja tapaamiset sovittiin sillä sinne ärrän kulmille. Liftattiin talvella, porukoilta salaa toki, ja sään salliessa pyöräiltiin paikalle. Ärrän edusta täyttyi nuorisosta, mopopojista ja muutamista mopotytöistä. Pakkasella paleltiin ilman pipoa ja pitkiä kalsareita ei missään nimessä voinut käyttää koska jalat näytti paksulta! Miten lie selvinnytkään! Osalla oli salaa hankittuja kaljoja pussissa kaupan takana ja rajuimmat kavereista veteli vahvempia. Tupakkaa harva ilkesi siinä julkisesti polttaa, koska suurin osa vieraista aikuisistakin puuttui asiaan, siksi kipiteltiin "montulle" jonka luultavasti jokainen aikuinenkin kylillä tiesi. Nuoren elämää. Kotona porukat otti päähän ja piti soittaa täysillä Klamydiaa, kunnes joku vetäisi johdon seinästä. Oven läimäys ja mie meen, prkle! Eiku nuokkarille notkumaan ja hakemaan ymmärrystä. Karkkiautomaatin Hei Johanna kuului korvalappusteroissa, kun meikäläisenkin polkupyörän rengas imi kilometrejä.
Jossain vaiheessa tuli tarve aikuistua ja hankkia rahaa. Muistan kun töitä etsittiin. Kunta palkkasi nuorisotyöhön ja seurakunta lasten retkille. Itsekin useana kesänä puuhasin niitä näitä ja tuntui hienolta tienata omat ensimmäiset markat. Oli jotenkin aikuinen ja vastuullinen olo.
Nuoret tänä päivänä vuonna 2017 uppoavat älypuhelimeen ja seurustelevat sen kautta. Pidämme heitä jotenkin hankalina, vaikka olisimme itse olleet aivan samanlaisia, jos nuo laitteet olisi keksitty. Vielä kuitenkin pikkukylillä sovitaan tapaamiset matkahuollon kulmille ja taitaa siellä joku kaljaakin vedellä, haluan uskoa kuitenkin, että suurin osa tuumii ennen juomistaan enemmän kuin aiemmin. Vuoden 95 teini puuttuu nyt itse tilanteeseen, jos näkee spaddun nuoren hampaissa, mutta ymmärrän toki tuota ikää jotenkin. Vanhemmuuden myötä tajuan nyt sen huolen ja huolettomuuden syvän kuilun, mikä nuorien ja aikuisten välillä on. Se kuroutuu, uskokaa pois nuoriso :)
Vastuullisuus ja tarve olla tärkeä, se ei ole kadonnut minnekään. On ollut ilo seurata nuorten elämää vaikka omat muksut ovat vielä suhteellisen pieniä. Olen iloinen siitä vastuullisuudesta ja ajattelukyvystä mitä suurin osa tämän päivän nuorista osoittaa. Kohteliaisuudet eivät ole vielä kadonneet. Olen myös tajunnut miten paljon nuoret kaipaavat omaa aikaa ja tilaa ja sitten sitä rahaa. Työ tekijäänsä kiittää, näin se on. Tänä päivänä työn saaminen on hankalampaa. Vanhemmilta pyydetään rahaa, mutta toiveita kesätöistäkin olen kuullut. Se toive on jo alku. Aina pitää haluta tehdä työtä. Asenne ratkaisee toki, mutta ei enää niin paljon kuin aiemmin. Työtä ei valitettavasti enää niin helpolla saa.
Huomasin huikean jutun Ylen sivuilta Iitin Vuolenkosken kylästä, jossa muutama kyläläinen päätti työllistää nuorisoa. Juttu on mahtava ja mielestäni toteuttamiskelpoinen muissakin kyläyhteisöissä!
Lukekaapa.
http://yle.fi/uutiset/3-9302264
Jutusta heräsi minulle ajatuksia. Ja toive. Toive on aina alku. Tällä pienellä kylän raitilla, jota itse tallaan on paljon apua tarvitsevia vanhuksia, kenties yksinäisiä ja kiireisiä aikuisia, jotka mielellään maksaisivat pientä korvausta puiden pinoamisesta, lumitöistä ja ruohonleikkuusta. Itse olen omien vanhempieni jaksamista miettinyt ja tuskaillut kun ei aina ehdi kesällä nopeasti leikkaamaan ruohoa. Veljenpoikakin muutti toiselle paikkakunnalle ja ei ole auttamassa. Tarve sielläkin päässä olisi. Epäilen ettei tänä päivänä saa enää vain auttamisen halusta auttaa ja sitten siitä maksaa, eli asiasta tulisi tehdä virallinen. Siksipä innostuin tätä kirjoittamaan.
Olen innostuja ja ideoin ja harmittelen kun monikaan ajatukseni ei yllä käytännön tasolle. Tähän tarvitsen lisää innostujia ja sitten niitä toteuttajia kaverikseni. Olisiko meistä kyläläisistä tähän, mitä Vuolenkosken muutama kyläläinen aloitti? Heitän nyt teistä jokaista tällä haasteella! Nuoret, haastan teidätkin. Löytyykö halua ja asennetta, kohteliaisuutta ja auttamisenhalua? Jos, niin tällä tavalla uskoisin kaikkien hyötyvän. Tehdään tästä virallinen ja toimiva käytäntö?
Ei puttois Enokaan venneestä. ;)
