Enoni.

Ostin talon. Se on vanha ja iso ja minä rakastuin siihen. Sen talon nurkissa tuuli ujeltaa kuin itkien vallatonta kohtaloaan, mutta sen seinät ovat vankat ja pitävät lämmön sisällään viis veisaten tuulen voimakkaista vaatimuksista. Olkaansa kohautellen se on seissyt paikallaan jo vuosikymmeniä ja minä lupasin pitää siitä huolen jatkossakin.
Talo on keskellä pientä kirkonkylää, itäisessä Suomessa, ja kylä on leppoisasti virtaavan Pielisjoen varrella. Joenvartta pitkin on tullut kuljettua monet kerrat kävellen ja juosten, nuorena joskus lähes kontaten ja  se on ehdoton lempimaisemani vuodenajoista riippumatta. Pielisjoessa ovat lapseni opetelleet uimaan ja se on lohduttanut minua kauneudellaan. Pieni kylä on kotini ja omaa sukuani. Enoni.

Halusin kirjoittaa jotain, joka saisi sinut miettimään tätä pientä paikkaa, jota kodiksi voi kutsua. Halusin sinun kuvittelevan paikan minun silmin. Aloitin tarinan runollisesti. Elämäni ja arkeni ovat joskus runoudesta kaukana. Rouheaa ja arkista, tätä hetkeä. Hetkiä joiden vasta jälkeenpäin näen pysäyttävän kauneudellaan.
Haluan kirjoittaa elämästä pienessä kylässä, kaukana kaikesta, paitsi susirajalta. Täällä ruotsinkielen opettelu tuntuu vieraalta, koska tankkausreissuja varten olisi parasta osata vähintään auttavat venäjän alkeet. Ihmiset täällä ovat reippaita ja iloisia, puhuvat paljon ja tarkoittavat hyvää, ainakin suurimmaksi osin. Täällä pärjää sillä asenteella että pärjäähän sitä, perhana. Muuta ei tarvita. Tämä on kylä josta on matkaa Joensuun keskustaan 33km, ja yllättävää kyllä, se matka on pitempi sieltä päin tänne, henkisesti ainakin.  Täällä on  paljon tilaa ja helppo elää. Luonnonrauhaa kaipaavalle tämä on unelma, aktiivista seuraelämää etsivälle ei ehkä paras mahdollinen. Olen kuitenkin kuullut, että Tinder löytää matcheja täältäkin. Peli ei ole siis menetetty.

Tiesittekö että täällä on liikuntamahdollisuuksia lähes jokaiselle, hiihtolatuja huikeissa maisemissa, vaellusreittejä kotiovelta ja ratsastuksen taidotkin saat opetella a-ö:hön omalla kylällä? Meillä on jäähalli, joka rakennettiin yhteishengessä sekä osin talkoilla. Siellä pärjää hyvin ulkopaikkakuntalaisetkin, kun varautuvat pukeutumalla lämpimästi. Yleensä sitten niiden muiden halleissa enolaisille tulee hiki. Uima-allas sai vettä sisäänsä ja vesijumpatkin starttasivat pitkän tauon jälkeen. Tämä osoittaa sen mitä tulen teksteilläni ajamaan takaa. Eno ei tipu veneestä. Edellisestä  voitte melkein huomata että olen lähes 17 vuotta sitten toiminut silloisen Enon kunnan info-oppaana. Verissä on markkinoinnin taito, ja pysyy ;)

Minusta on myös äärimmäisen hienoa, että paikallisessa aikuisten virvoitusjuomaliikkeessä minulle osataan tarjota viini makumieltymisteni mukaan. En ainakaan myönnä kahvaa joka päivä nykiväni, jotta jo tottumuksesta tietäisivät. Täällä minä saan olla yksilö, en katoa massaan. Ja jos joskus tuntuu että kylä tietää omat asiat itseään paremmin, pitäisin sitä enempi huolenpitona kuin hankaluutena. Toisinaan niistä tarinoista oppii jopa hieman enemmän itsestään!

Minä pidän tästä kylästä ja kyläläisistä. Olen iloinen että lapseni kasvavat tällä samalla kylällä missä itsekin olen kasvanut. Kääntävät samat kivet ja kannot. Heillä on hyvä pohja mistä ponnistaa.

Kirjoitan tarinani huumorinpilke silmäkulmassa ja pyrin aina totuuteen. Luethan tarinani avoimin mielin, silmiä kun on pakko pitää muutenkin auki.  Kirjoitan, koska haluan tulla kuulluksi. Kirjoitan myös siksi, koska se auttaa minua näkemään paremmin. Kirjoitan asioista ja ihmisistä, kokemuksista ja tuntemuksista. Olen itse liiankin suora sanoissani, mutta en koskaan tahdo tietoisesti loukata. Pyrin aina hyvään. Elämä kun näyttää kantavan hyvien hetkien avulla niiden raskaimpienkin läpi.

Istuhan tarakalle, kyytsään siut pienen kylänraitille!